Näytetään tekstit, joissa on tunniste elokuvat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste elokuvat. Näytä kaikki tekstit

maanantai 21. lokakuuta 2013

Fangirling!

Niinkun monet tietää, oon nörttityttö ja fanityttö ja vaikka mikä ja vietän koneen vieressä paljon aikaa ihkuttaen julkkiksia ja leffoja ja kirjoja ja sarjoja muitten hurahtaneitten fanien kanssa. Nyt viimeaikoina on tuntunu että tapahtuu normaalia enemmän kaikkee samaan aikaan. Britneyltä tuli uus single ja video pitkästä aikaa. Julkastiin uus Percy Jackson leffa Te Sea of Monsters ja kirja The House of Hades. Varjojen kaupungit-kirjasarjasta julkaistiin ensimmäinen elokuva 'City of Bones'. Syyskuussa kerrottiin että Sherlockin 3 kausi on saatu kuvattua. Ei sillä että olisin Sherlockia hirveesti seurannu, mutta tumblrissa mun etusivulle päätyy paljon Sherlockia. Whovianit ja Potterheadit on monet myös Sherlock faneja, ja tiedän kuin kauan kolmoskautta on ooteltu, joten oon jotenkin mukana siinä ja innostunu uudesta kaudesta vaikka kyseistä sarjaa ei taideta suomessa ees näyttää tällähetkellä? Ja mulle ehkä kaikkein isoin juttu: Kerrottiin että J.K. Rowling käsikirjottaa uutta elokuvasarjaa joka liittyy Potter-maailmaan! Tää sarja kertoo Newt Scamanderista joka on kirjoittanut Tylypahkassakin oppikirjana käytetyn "Ihmeotukset ja niiden olinpaikat". Elokuvan tapahtumapaikkana tulee oleen ainakin New York, mutta Newt tunnetusti matkaili paljon kun etsi ja tutki näitä taikaotuksia, ja kaikki tapahtuu noin 60-vuotta ennen kun Harry Potter syntyi. Mitään julkaisupäiviä ei oo julkastu, käsikirjotus ei taida edes olla valmis joten näyttelijöitäkään ei vielä tiedetä... Turha sanotakkaan että kaikki Potter-fanit on innoissansa, viimesen kirjan julkasusta on kerinny kulua 6 vuotta ja viimesestä leffastakin jo yli 2 vuotta.



Mutta vielä on paaaaaaljon tapahtumassa!

Divergent on tällähetkellä maailmanlaajuisesti tosi suosittu kirjasarja, enkä tajua miten sitä ei tunneta suomessa paljon ollenkaan. Suositulla ja tunnetulla tarkotan siis suunnilleen Nälkäpelin verosta menestystä, ihan pienestä ohimenevästä innostuksesta ei siis ole kyse. Nälkäpeliin sitä on verrattu muutenkin. Molemmissa on taustalla huono hallitus ja päähenkilönä nuori tyttö, mutta siihen ne yhtäläisyydet mun mielestä oikeestaan loppuukin. Lyhyesti Divergentistä vois kertoo sen verran, että Chicago on jaettu 5 alueeseen: Abnigation (epäitsekkäät), Dauntless (roskeat), Erudite (viisaat), Candor (rehelliset) ja Amity (rauhaa rakastavat, peaceful). 16 vuotiaaks asti asut sillä alueella missä sun perheesikin on, mutta sitten teet testin joka kertoo sulle mille alueelle sopisit parhaiten, ja valintaseremoniassa saat valita minkä alueen valitset, jonka jälkeen kaikki nuoret koulutetaan valitsemansa alueen tapoihin. Päähenkilönä on 16-vuotias Beatrice joka elää Abnigationissa, mutta ei tunne ihan sopivansa sinne. Sitten kun se tekee muiden kanssa testin selvittääkseen mille alueelle sopis, sen tulokset onkin vähän normaalista poikkeavat. Trilogian viimenen kirja Allegiant julkastaan lokakuun 22. päivä (huomenna!) Joudun itselleni sen kirjan varmaan tilaamaan eBayn kautta Briteistä ja oottelemaan viikon pari ennen kun saan sen luettua... Lisäks ensimmäisestä kirjasta tehdään nyt leffaa joka julkaistaan maaliskuun 21. päivänä ja Beatricia näyttelee ihana Shailene Woodley.
Kirjoja ei vielä oo käännetty suomeks, mutta muistaisin lukeneeni jostain että Divergentin käännösoikeudet olis jo myyty jollekkin suomalaiselle kustantamolle.





Marraskuussa julkastaan Nälkäpelin toinen elokuva Vihan liekit 22. päivänä. Tätäkin on jo ooteltu pitkään ja traileri ainakin oli hyvä, sai mut ainakin oottaan kyseistä leffaa entistäkin innokkaammin. Ellin synttärit osuu sopivasti kohdalle ja ollaan jo sovittu että tarjoan sille leffaliput (;
Traileri: *klik*



Viime kesän aikana erityisesti hurahdin Doctor Who:hon. Nyt täyttää kyseinen sarja 50 vuotta, ja sen kunniaks tehdään pitkä erikoisjakso jossa on esim. monia sarjasta jo aikasemmin lähteneitä henkilöitä ja varmaan paljastuu vaikka mitä. Se esitetään heti Nälkäpelin ensi-illan jälkeen 23.11 Kaikki on siitä tosi innoissansa, mutta suomessa kun näytetään vaan muutama tuonantokausi kesäisin, niin oon varmaan vuoden-pari jaksoista jäljessä... Lisäks avaruuteen lähetetään ihan oikee tardis tän juhlapäivän kunniaks! Joku tardiksen mallinen sateliitti siis kyseessä. MIKSI OON AINOO INNOISSANI TÄÄ ON ISO JUTTU??
Traileri: *klik*

Joulukuun 13. päivänä julkastaan Hobitin toinen osa; desolation of smaug. En varsinaisesti koe LOTR-fandomiin kuuluvani, mutta haluan silti käydä sen katsomassa.

P!nkin kiertue DVD Truth About Love Tourista (jota mäkin kävin Helsinkissä kattomassa) julkaistaan 22.11.
3.12 julkaistaan Britneyn kahdeksas albumi "Britney Jean" jota oottelen kovasti! Samana päivänä tulee myöskin myyntiin Luukaupunki DVD.


Vuoden 2013 puolelle jää vielä pari leffaa joita oottelen. Kuten jo aikasemmin sanoin, Divergent julkaistaan maaliskuussa (traileri -> *klik*), ja 6.6. elokuvateattereihin tulee The Fault in Our Stars jossa näyttelee päähenkilöä myöskin Shailene Woodley - tälläkertaa paljon lyhyemmissä hiuksissa - ja miespääosaa näyttelee Ansel, joka Divergentissä näyttelee Beatricen veljeä Calebia.
The Fault in Our Stars on John Greenin kirjoittama romaani joka viime keväänä käännettiin suomeksi nimellä Tähtiin kirjoitettu virhe. Jos ette kyseistä kirjaa ole vielä lukenut niin suosittelen suuntaamaan lähimpään kirjastoon tai kirjakauppaan ja mieluusti hakemaan paketillisen nenäliinoja samalla reissulla.
John Green on toinen puolikas VlogBrotherseista, ja oon youtubessa, instagramissa, facebookissa ja kaikissa mahdollisissa paikoissa koittanut seurata Johnin päivityksiä kuvauspaikalta. Ne tuntu pysyvän mahdollisimman uskollisena kirjalle, enkä jaksais millään oottaa kesäkuuhun!




Lisäks vähän saman kaltainen tapahtuma jota nyt voin ootella on Haloo Helsingin keikka Tampere talossa 22.12 jonne äiti varas meille liput!

Paljon on siis tapahtumassa ja mulla on vaikka mitä odoteltavaa (;

...postaustahti on edelleen ollut aika hidasta ja tääkin teksti on varmaan tosi sekava. Kiitos ja anteeksi.

xoxo: Nina

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

MARCH (eli hiihtolomasta pääsiäiseen)

Hejssan.

Koska en oo saanu pitkään aikaan kirjoteltua kunnolla, ajattelin tunkee koko maaliskuun samaan postiin.
Kuukausi vaihtu hiihtoloman alkupuolella, mutta alotan tän postin ihan hiihtoloman alusta ja päätän pääsiäisloman loppuun.

Varautukaa maratonipostaukseen!

Hiihtoloman ensimmäisenä lauantaina ajettiin äitin ja isän kanssa Poriin. Käytiin kattoon yhtä asuntoo mikä on myynnissä. Ei siis olla muuttamassa mihinkään, isä nyt vaan tykkää kattella mitä taloja on myynnissä ja välillä käydä ihan paikanpäällä kattomassa niitä. Normaalit ihmiset käy harrastuksena lenkillä tai keräilee postimerkkejä tai pelaa jotain, meijän isä bongailee asuntoja (8


Käytiin kattomassa se asunto joka oli ilmesesti isän veljen vaimon siskon miehen talo tai jotain siihen suuntaan? :D Sitten käytiin pikasesti isossa karhussa parissa kaupassa sekä Subwayssa syömässä, ja sitten mentiin vielä kahveelle isän veljelle.

Villapaita: H&M
Farkut: Seppälä
Laukku: Mallorca

Kaupoista tarttui mukaan:

Mulle uus koulureppu
Anttila, hinta muistaakseni jotain 30€ paikkeilla...

Talvitennarit
KooKengästä, hintaa en enää muista ):

Kun ajettiin takasin kotiin, mut jätettiin Huittisiin äiteen vanhemmille.

Siellä katselin vähän mäkihyppyä pappan kanssa:

+ telkkaria iteksenikin, tuli batman

Oi Gary<3

...the tourist (;

ja jonkin sortin dokumentti The Hobbit:leffan tekemisestä

Käänsin pikasesti pihallakin kun aurinko paisteli nätisti (:


Olin siellä pari päivää, söin, luin ja kuten kuvat kertoo, kattelin paljon telkkaria, ja sitten menin isän vanhemmille.

Siellä jatkui aika samaan malliin; ruokaa, lukemista, ja telkkaria



tiistaina tuli kooste oscar gaalasta (:


Dan<3


Käytiin kirjastossa ja löysin sieltä kasan enkun kielisiä Karvisia. En ookkaan varmaan maininnu, mutta olin vielä pari vuotta sitten ihan Karvinen-fani, tykkään kyllä edelleenkin tosi paljon. Oon halunnu jo jonkun aikaa niitä saada lukee Englanniks ja tuolta nyt löysin! (:



Lainasin myöskin ensimmäisen osan OZin ihmemaasta, koska olin ajatellu mennä kattoon sen uuden leffan, ja halusin että mulla on ozista ees jonkinlainen käsitys.

Lisäks poistohyllystä ostin 1€:lla Brigdet Jonesin päiväkirjan.

Keskiviikkona isä ja äiti haki mut ja ajettiin Säkylään ja - en vieläkään tiiä miten mut saatiin siihen suostuun - mutta mentiin hiihteleen järven jäille!



Olin sen reissun jälkeen ihan kuollu, mutta olihan siellä ihan nättiä (;

Isä ja äiti oli hankkinu meille Netflixin kun sitähän saa ensimmäisen kuukauden kokeilla ilmaseks. Loppuloman (ja loppukuunkin) vietin sitten oikeestaan istuen mun sängylläni kattelemassa netflixiä.








Doctor Who:ta oon kattonu tosi paljon. Hurahdin siihen viime kesänä kun sitä tuli kakkoselta, ja nyt oon saanu sitten katteltua sitä ihan urakalla kun netflixistä löytyy kaudet 1-5! (:::

Luin koulussa Neiti Marplea ei petetä ja löysin samaisesta kirjasta tehdyn jakson jonka katoin. Se oli kirjana paljon parempi )::


Crazy, stupid love

Loppuviikosta Elli, Jenna ja Aino käväs meillä.

Viimesenä loman päivänä uskaltauduin jopa ulos kun aurinko taas vähän pilkisteli


Mutta illalla hautauduin taas turvaisaan petiini ja katsoin kun telkkarista tuli kasvukipuja. Oon ton leffan jo pari kertaa kattonu ,mutta se on hyvä joka kerralla (;


Muistaakseni 13. päivä meillä oli koulussa Kirjaset-pajoja. Me oltiin Kaarlo Sarkia-pajassa ja meidän piti tehdä sen runon inspiroimana lautapeli.... Oon meijän porukan lopputulokseen ihan tyytyväinen (;

Ahti :D


14. ja 15.3 oli Torstai toivoa täynnä-konsertti.

"TORSTAI TOIVOA TÄYNNÄ 
Konsertti järjestetään 13-vuotiaana menehtyneen 
sastamalalaisen Mantitytön
muistolle. Hänen urhea
taistelunsa syöpää vastaan päättyi
runsas vuosi sitten.
Osa pienistä lapsista ja nuorista viettää
pitkiäkin jaksoja TAYS:in osastolla.
Konsertin tuotolla tuetaan heidän
jaksamistaan ja viihtymistään.
Tervetuloa hyväntekeväisyyskonserttiin, jolla tuetaan
TAYSin lastenosasto 6:n toimintaa.
Torstai toivoa täynnä -konsertit pidetään
torstaina 14. maaliskuuta ja perjantaina 15. maaliskuuta
Sylvään koulun auditoriossa Sastamalassa klo 18.
Konsertissa esiintyvät mm. Laulukoulu
Preston lapset, nuoret ja aikuiset sekä
tanssivat Tulitikkutytöt. Mukana on
myös Voice of Finland -kisaan osallistunut
”Sastamalan ääni” Jussi Määttä."


Tälläsestä tapahtumasta oli siis kyse, ja preston kautta mäkin olin siellä esiintymässä!
Meillä oli ekaa kertaa sooloista oikeesti koelaulut, ja mä sain itselleni sieltä soolon hankittua. Esitin Erinin Mitä tänne jää ekan säkeistön (:

Vaatteista stressasin kun en keksiny mitään päällepantavaa mutta sitten kävin penkomassa äitin kaappia ja löysin sieltä kivan paidan esitykseen!

Tän näkösenä mut siellä lavalla saattoi nähdä:
Helmet: äitin
helmipaita: äitin joku ikivanha :D
Toppi: Gina Tricot
Farkut: Seppälä
Kengät: Aseman kenkä



Olin loppuviimeks asuuni ihan tyytyväinen.

Vaikka teema olikin surullinen, niin mulla oli tuolla oikeesti tosi kivaa! Oon koulussa ja oikeestaan kaikkialla aina tottunu siihen että meillä on aina ihan huono ryhmähenki, kukaan ei puhu toisillensa jollei oo oikeestaan pakko. Mutta tuollakin kun meillä oli porukkaa ekaluokkalaisista ylöspäin, vanhimmat yli parikymppisiä, niin ihan sujuvasti siellä juteltiin keskenämme, varsinkin ainakin me teineistä ylöspäin keskenämme. Heitettiin läppää (jolla osittain koitettiin purkaa jännitystä), me laulettiin ja tanssittiin keskenämme bäkkärillämme kun lapset laulo kujakissan bluesia. Ennen esityksiä Määttä soitteli siellä Bon Jovia kitarallansa ja me lauleltiin mukana, toisena päivänä kun meijän kans esiintyi Aki Mäki niin se alko laulella "jos sun lysti on..." ja kaikki laulo ja leikki mukana. Mulla tää on kaikki ihan uutta ja harvinaista herkkua koska mulla on tosiaan käyny luokkien ja muitten ryhmien kanssa aina oikeen hyvä tuuri, niin ei tommonen kävis päinsä missään muualla.

+ MEILLÄ OLI SIELLÄ KASA RUOKAA!


Jännitin niitä esityksiä ihan hirveesti. Mulla on tapana mokata omat esitykseni aina jotenkin. Ihan joka kerta. Unohdan sanat, alotan väärään aikaan, sekoan sanoissani, laulan muuten vaan sävelen väärin, ääni temppuilee.... Jotain käy joka kerralla. Toi oli loppuun myyty, tosiaan maksavaa yleisöö niin olin oikeesti ihan paniikissa, tiiä kuin monta kertaa suunnittelin soittavani päiville ettei tästä tuu yhtään mitään. Onneks en kuitenkaan, siellä kun oli valot ja savua ja muuta niin ei yleisöö ees paljon näkyny. Ja selvisinkin soolostani ihan hyvin ja oli kivaa (::




Lopuks mentiin vielä kaikki lavalle ja Määttä laulo pari biisiä. Ja me oltiin siellä taustalla. Siis oh my god olin Jussi Määtän taustalaulajana ja -tanssijana, siis tästä ei enää ura lähde nouseen (; 
Joo...

Saatiin ruusutkin. Hihi sain ekaa kertaa mistään kukkia :D

Esitykset meni tosiaan molemmat ihan hyvin ja mulla oli kivaa. Sain parilta ihmiseltä kehujakin, eli en sitten vissiin oo ihan toivoton (;

Konsertista voi lukea vähän esim. *täältä* ja *täältä*


Joelin huonetta ollaan nyt hetki rempattu ja KATTOKAA MILLASEN TAPETIN SE SAI.
En oo kyl yhtään kateellinen, mä en haluis tollasta omaan huoneeseeni. Kyllä tää mun on vaan paljon kommeempi...
...

20.päivä, eli pari päivää ennen Adamin keikkaa tein Jennalle ja Ainolle geelit

Ne onnistu molemmat ihan ok(:


22.3 oli Adam Lambertin keikka josta kerroin enemmän *tässä* postissa.


Loppukuusta menin taas hiihteleen säkylään (miksi oi miksi?)







Palmusunnuntaina kutsuttiin mun serkku poikakaverinsa kans mun myöhäisille synttärikahveilleni.
Meillä pitäis varmaan käydä vieraita useemmin, sain taas huoneeni raivattua edistuskuntoon :D

Huivi: Pumps
Villapaita: Seppälä
Farkut: H&M

Sain lahjaks mun ihan ensimmäisen Bodyshopin tuotteen (;;
Eli pari huurirasvaa. Noi tuoksuu ihanilta<3

Tiistaina kävin Ellin kanssa Varilan pääsiäislaulajaisissa:D

Lisäks viimenen riparitapaaminen hoidettiin keskiviikkona! Enään ei tarvii hypätä kirkossa eikä missään ennen kun on leiri sitten heinäkuun lopulla (:

Sitten saapui pääsiäisloma
Pitkäperjantaina käytiin porukoitten kanssa Tampereella katsomassa OZ the great and powerful.
Mä ainakin tykkäsin siitä tosi paljon! Yks niistä leffoista jonka kattoisin ihan mielelläni vaikka uudestaankin. Kaikki maisemat oli ihan uskomattoman hienon näkösiä. Ainoo mikä mua vähän harmitti oli se kuin paljon Mila Kunis muuttu leffan lopuks ):

Lauantaina ajettiin taas Poriin
Ajeltiin ristiin rastiin sillä alueella missä se talo oli jota käytiin hiihtolomalla kattomassa ja käytiin isossa karhussa mistä mä ostin Cubukselta kasan sukkia, alushousuja ja kaks dependin kynsilakkaa:

Sitten käytiin viellä Hesellä mistä ostettiin jädet ja mä otin vielä ranskalaiset matkalle koska maha alkoi huudella :D

Sieltä kun tultiin mut jätettiin taas Huittisiin, isän vanhemmille.

Saman kaavan mukaan taas. Kattelin vähän telkkaria, lueskelin, kävin pienellä lenkillä ja söin paljon (;




Saatiin Joelin kanssa pussilliset suklaamunia (;


Olin vaan kaks päivää, eli sunnuntai-iltana tulin jo takaisin kotiin. 

Maanantaina Suvi tuli meille ja katottiin Bridget Jones(:


Kaiken tän välissä vielä vapaa-aikanani oon lukenu pariin kokeeseen ja tosiaan kattellu sitä netflixiä.


Pääsin kakkoskauteen ja nyt on kymmenes tohtori eli David Tennant joka on ihana<3

 (;




Sherlockiakin katoin, harmi että sitä oli vaan 3 jaksoo, se veti vertoja jo Mentalistillekkin.


Rupert Grint Top gearissa. Tää ei kaipaa mitään selittelyjä.


Laitampa loppuun vielä yksistä kynsistä kuvaa (;


Kiitos ja kumarrus kaikille jotka jaksoitte lukee loppuun asti!

xoxo: Nina-